Sateen vyöryessä tuulilasiin me saavutaan kaupungin laidalle,
Kaksi väsynyttä matkaajaa vailla karttaa ja yösijaa.
Kellon viisarit kuin Dalin taulussa sulaen mutkalle taipuvat.
Syviä varjoja, risteys usvassa, tää matka on vasta alussa,
Eikä me palata.
Koeta kulkea tää päivä mun kengissä, nähdä mun silmin ja tuntea mun sydämellä
Se kaikki, mikä sai meidät rakastumaan ja pakenemaan. (eikä me kaduta)
Koeta kulkea tää päivä mun kengissä, nähdä mun silmin ja tuntea mun sydämellä,
Vapaana kuin tuuli vaeltaa ikuisella pakomatkallaan.
Sateen tauotessa etsitään majapaikkaa vanhan kaupungin laidalta,
Mutta punaista mattoa ei meidän eteemme rullata.
Pitkiä katseita, harmaita torneja, ikkunoissa verhot heilahtaa.
Rumien talojen rumia lapsia ei tännekään taideta kaivata,
Mut me ei kaduta.
Koeta kulkea tää päivä mun kengissä, nähdä mun silmin ja tuntea mun sydämellä
Se kaikki, mikä sai meidät rakastumaan ja pakenemaan. (eikä me palata)
Koeta kulkea tää päivä mun kengissä, nähdä mun silmin ja tuntea mun sydämellä,
Vapaana kuin tuuli vaeltaa ikuisella pakomatkallaan.
Me luultiin pääsevämme eroon kaikesta,
Mutta täällä jokainen
Pakomatka päätyy aina pääkadulle.
Koeta kulkea tää päivä mun kengissä, nähdä mun silmin ja tuntea mun sydämellä.
Koeta muistaa se kaikki, mikä meidät saa pakenemaan.
|
