|
Suuren pimeyden varjo on laskeutunut ylle pyhien kirkkojen,
Kun Saatanan mustin siivin saavuimme maillenne.
Nyt iskemme kirkkonne tuleen. Nauraen katsomme kun pyhät alttarit mustuvat,
Kun lieskat lyövät kristuksen kuvaan polttaen sen unohduksiin ikuisiksi ajoiksi.
Kun kalpeat kyyneleenne vierivät me iskemme teidät maahan.
Olemme nousseet sotaan valon jumalaa vastaan.
Te säälittävät surkimukset jotka polvillanne itkien
Kaivatte tuhkasta kadonnutta hyvyyttä toivotte pian heräävänne unesta.
Mutta katsokaa sillä tämä ei ole unta.
Tunne kuinka roihuava kirkkosi lämmittää rumia kasvojasi.
Yön tyhjyydessä tuuli ulvoo susien äänin raunioissa palaneen kirkon.
Puhaltaen unohduksiin kaiken sen häpeän jonka kerran rakensitte.
Ja niin on oleva että vielä kerran tulevat liekit nousemaan.
Mustempana ja uljaampana kuin koskaan.
|
|
